keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Koiranäyttelyitä ja kesäpäiviä

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli kahdet koiranäyttelyt, Hämeenlinnassa ja Tuusulassa.

Hämeenlinnassa nautittiin vain hyvästä seurasta.
Tuusulassa taas Blondie sai kolmannen Serttinsä ja oli VSP. Eli meidän pieni Blomppu on nyt Suomen Muotovalio!  <3


Viime viikonloppuna vietettiin podengojen kesäpäiviä Inkoossa hyvän seuran kera. Tavattiin tuttuja ja koirat pääsivät tutustumaan toisiinsa ja leikkimään toistensa kanssa.











Mukaan mahtui myös yksi erirotuinen koira.


Lauantaina päästiin kokeilemaan verijälkeä, joka tuntui aika mielenkiintoiselta. Ja helppo harrastus harrastaa ihan kotonakin kun tuota tilaakin löytyy tuosta ympäriltä.

Tarkkana kuin porkkana tutkitaan osaako äiti ja Gabriel mennä oikean reitin metsässä.

Gabriel ei ihan johdattanut äitiä koko reittiä oikein mutta kyllä palkka silti maistui.

Sitten sunnuntaina Karjaalla oli koiranäyttelyt, johon suurin osa kesäpäivien porukasta suuntasi.
Tico sai Serttin ja oli VSP.

Pikku-Tico ei enää kotona jaksanut poseerata kameralle vaan ihmetteli mielummin pokaaleja.

Nyt on vietetty rauhallisia kesäpäiviä näin kotona viikonlopun jälkeen.



- Maria